KIM WILSON – Slow Burn
(M.C. 0096)
Kim Wilson tunnetaan The Fabulous Thunderbirdsin perustajana (yhdessä Jimmie Vaughanin kanssa), laulajana, huuliharpistina ja nykyään myös yhtyeen ainoana alkuperäisjäsenenä. Wilsonilla on kuitenkin myös yksityinen puolensa, jota hän on vaalinut nyt yhdeksän pitkäsoittolevyn ajan.
T-Birdsien ansioita yhtään väheksymättä nimenomaan soolotyöt ovat se puoli Wilsonin uraa ja elämäntehtävää, jossa hänen rakkautensa bluesiin todella kukoistaa. Katsokaapa vain miehen edellistä albumia ”Take Me Back! The Bigtone Sessions” (2020), jossa pyrkimys mahdollisimman autenttiseen ilmaisuun toteutettiin äänittämällä levy täysin monona, koska niin tehtiin 1950- ja vielä osin 1960-luvullakin.
Uusi albumi ”Slow Burn” kertoo edelleen syvällisestä omistautumisesta bluesille. Levy on koostettu live in studio -periaatteella kahtena vuonna. Kolme sessioista nauhoitettiin 2014 ja kaksi muuta 2020. Kaikki 12 biisiä ovat ennen julkaisemattomia.
Albumi on omistettu kolmelle muusikolle, joiden viimeisiä levytyksiä Wilsonin sessiot olivat. Pianisti Barrelhouse Chuckia, rumpali Richard Innesiä ja Canned Heatin basistia Larry Tayloria kuullaan yhdessä Wilsonin ja veteraanikitaristi Billy Flynnin kanssa tulkisemassa B.B. Kingiä (Sweet Little Angel), Howlin’ Wolfia (Howlin’ For My Darlin’) ja Robert Nighhawkia (The Time Has Come ja Kansas City). Kaikki bluesin väkevää ydinmehua ja esityksinä korvaamattomia. Billy Flynnin kitaransoitolle on pakko antaa erikoismaininta, niin sävykästä ja hienoa se on.
”Slow Burn” painottuu vanhaan alkuperäismateriaaliin ja tekee sen arvostaen. Avauskappale, Little Miltonin I’m Tryin’ on heti osoitus siitä, että nyt ollaan aidon asian äärellä. Kim Wilsonin laulu ja Nathan Jamesin kitara toimivat johdantona matkalle, joka päättyy lähes tuntia myöhemmin yhteen albumin hienoimmista hetkistä, Otis Rushin sävellykseen So Many Roads, joka saa nyt yhdeksänminuuttisen, todella herkullisen tulkinnan. Matkalle mahtuu niin Magic Samia (Easy Baby) kuin Sonny Boy Williamson II:ta (Keep Our Business To Yourself).
Albumilla on neljä Kim Wilson -originaalia. Leaving You Was On My Mind on triopohjalta toteutettu akustinen blues, jossa Wilsonin väkevää huuliharppua säestävät slidekitaristi Nathan James ja rumpali Marty Dodson. Lowdown Women tuo neljänneksi mukaan basisti Troy Sandowin. Molemmat biisit tavoittavat perinnebluesin syvät tunnelmat ja sopivat hyvin oikeasti vanhan materiaalin joukkoon.
Sen sijaan väkevillä laulunlahjoilla siunatun Wilsonin kahden instrumentaali-irrottelun mielekkyyttä voi miettiä näin kuulijan näkökulmasta. Erityisesti Boogie In E tuntuu hieman täytepalalta. Gotta Have A Horse kulkee monipuolisemmin, koska Wilsonin huuliharppu saa vastaparin Jamesin kitarasta. Biisin lopussa nauhalle ovat tallentuneet sanat ”that was fun” ja juuri siitä onkin kysymys, muusikoiden hauskanpidosta studiossa.
”Slow Burn” jatkaa edeltäjänsä ”Take Me Back!” -albumin missiota ja tekee sen pitkälle samoilla eväillä. Jos keskuudestamme jo poistunut vanha kaarti jätetään pois (Barrelhouse Chuck tosin soittaa molemmilla levyillä), albumit on tehty paljolti samalla soittajistolla. Myös konsepti molemmilla albumeilla on sama, klassisen bluesin mestareiden tuotantoa täydennettynä Kim Wilsonin omilla sävellyksillä.
Biisimateriaalin vertailu on sinänsä hedelmätöntä, koska molemmat levyt toteuttavat samaa arvokasta kulttuuritehtävää. Mutta puhtaasti audiomielessä on pakko todeta, että nimenomaan tässä aihepiirissä ”Take Me Backin!” monoäänitysten lämmin, syvä soundi teki kyllä vaikutuksen.
Harri Aalto
(julkaistu Bluesnews.fi:ssä 2/2026)
